Suomen maastohiihtomaajoukkue sai kaudelle 2017/18 uuden huoltorekan. ”Suomi100” -työnimeä kantava rekka on kokonaisuudessaan 100 neliön kokoinen ja antaa erinomaiset tilat niin Suomen huollon työlle kuin myös urheilijoille kilpailupaikoilla.

Suomen maastohiihtomaajoukkueen uusi huoltorekka on ensimmäistä kertaa käytössä maailmancupavauksessa Ruka Nordicissa. Kaksikerroksinen rekka valmistui juuri Rukan alla.

Rekan suunnittelun on tehnyt Provion Oy yhdessä Suomen maastohiihtomaajoukkueen huollon kanssa. Suunnittelu tehtiin kesän ja alkusyksyn aikana. Rakennusvaihe kesti vajaat 3 kk.Projektinjohtaja Mikko Lehtinen kertoo rekan tuotannossa olleen tiiviisti kahdeksan työmiestä. Rekka on suurin heidän rakentamansa tähän saakka.

– Tämä on isoin rekka, joka on rakennettu. Ollaan paljon rakennettu, yli 20 erikokoista rekkaa vuodesta 2001 lähtien. Tämä on suurin ja viimeisin, mitä on tehty, kertoo projektinjohtaja Mikko Lehtinen Provion Oy:stä Hiihtoliiton tiedotteessa.

Suomen maastohiihtomaajoukkueen huollon projektipäällikkö Teemu Lemmettylä on tyytyväinen uuden rekan tuottaamaan lisätilaan sekä toimivuuteen.

– Voitelutila kasvoi edelliseen rekkaan verrattuna noin 35-40% ja isoin muutos on ehdottomasti urheilijoiden oma tila. Nyt he voivat odottaa suksien valmistumista puhtaassa ilmassa yläkerrassa, sanoo Lemmettylä.

Voitelupisteitä on rekassa tällä hetkellä kahdeksan, mutta mahdollisuus on kahteen lisäpisteeseen. Suksia rekassa voi kuljettaa ”seinillä” noin 900 paria, kun se vanhassa oli maksimissaan 300 paria.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote.

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)