Janne Ahonen selviytyi ainoana suomalaishyppääjänä toiselle kierrokselle Falunin MM-kisojen HS100, normaalimäen kilpailussa. Ahonen ponnisti 90,5 ja 89 metriä kantaneet hypyt ja lopputuloksissa 15:s.

– Jannella oli tänään lähellä todella hyvä onnistuminen taistella ihan kärkipään sijoituksista. Pienestä kiinni ensimmäinen hyppy, siinä kun olisi ollut vähän enemmän malttia lentämisessä, oltais saatu aika hyvä tulos tänään, mietti päävalmentaja Jani Klinga Hiihtoliiton tiedotteessa.

Muiden hyppääjien suorituksiin Klinga kaipaa edelleen rentoutta.

– Tämä päivä oli tietysti pettymys Jarkon osalta, hän on hypännyt täällä kuitenkin kohtuullisen hyvin. Ei ollut oma rentous suorittamisessa, Klinga kommentoi 34:nneksi sijoittuneen Jarkko Määtän edesottamuksia.

Klinga julkisti samalla nimet sunnuntaina hypättävään sekajoukkuekisaan. Mukana ovat naisista luonnollisesti Julia Kykkänen ja Susanna Forsström sekä miehistä Jarkko Määttä ja Janne Ahonen.

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)