Maastohiihdon maailmancup jatkui Lillehammerissa vapaan hiihtotavan sprinteillä. Miehissä voitti Norjan Johannes Kläbo ja naisissa Ruotsin Emma Ribom.

Viisi suomalaista selvitti tiensä karsinnoista erävaiheeseen, kun 30 parhaan joukkoon ylsivät naisista Krista Pärmäkoski, Jasmin Kähärä, Jasmi Joensuu, Anni Alakoski ja miehistä Joni Mäki. Pärmäkoski oli parhaana suomalaisena naisten kilpailun 17:s ja Mäki miesten puolella 24:s.

Joensuu (22.) lähti rohkeasti mukaan kovaan ykköserään ja hiihti kovan ajan, mutta jäi eränsä viidenneksi eikä jatkopaikkaa irronnut. Jatkopaikka jäi 0,08 sekunnin päähän.

– Sijoitus on tietysti harmitus, mutta tiesin, että se on kova erä. Tiesin, että hiihdetään kovaa ja siinä onnistuin itsekin. Missään nimessä ei ollut huono hiihto. Sijoitus ei tyydytä, mutta hiihtona hyvää tekemistä. Tosi kivaa, kun pystyy tällä tavalla hiihtämään. Mukavat fiilikset, mutta jäi tietenkin nälkää seuraavaan kisaan, kertasi Joensuu Hiihtoliiton tiedotteessa.

Mäki oli siis miehissä Suomen ainoa valopilkku. Hän ei kuitenkaan tuulettanut liikaa.

– Päivän kulun voi katsoa tuloslistalta, ei ollut kummoista menoa tänään. Karsinnasta kuitenkin jatkoon ja pientä toivetta siitä, että se lähtisi siitä rullaamaan. Erässä en ollut oikeilla paikoilla oikeaan aikaan, en tehnyt ainakaan itselleni erähiihtoa helpoksi. Täytyy tässä vähän miettiä, että mitä jatkossa suunnitelmissa on, kommentoi Mäki Hiihtoliiton tiedotteessa.

Lähde: Hiihtoliitto

Lue myös:Krista Pärmäkoskella karmeaa epäonnea – norjalaishiihtäjä pilasi hänen kisansa

LUE MYÖS: Viivi Lehikoiselle esitettiin karu kysymys – teki nyt muutaman asian selväksi (UrheiluAreena.fi)