Japani voitti jo kolmannen kultamitalinsa Tokion olympiakisojen rullalautailukisoista, kun Sakura Yosozumi nappasi kullan naisten parkista eli puistokisasta. Yosozumi, 19, päihitti niukasti toisen japanilaiskilpailijan, vasta 12-vuotiaan Kokona Hirakin. Eroa oli 1,05 pistettä.
Japanin kolmoisvoittokin oli lähellä. Britannian Sky Brown, jolle vain taivas oli rajana, kiilasi kuitenkin pronssille Misugu Okamoton edelle. Okamoto kaatui viimeisellä runillaan, muutaman hienon tempun jälkeen ja jäi kisassa neljänneksi.
Suomen edustaja Lizzie Armanto oli lopputuloksissa 14:s. Hän ei ollut lähelläkään suorituksissaan kisan kärjen tasoa.
Armanto totesi ottaneensa hieman varovaisesti, koska skeittaus on vaarallista. Hän oli vasta toipunut vakavammasta loukkaantumisesta, jonka takia oli pitkään sivussa.
Skeittilegenda Tony Hawk oli ennen kisaa arvioinut Armanton lukeutuvan mitalisuosikkeihin. Armanton suoritukset jäivät kuitenkin valovuosia japanilaisten sekä Brownin esityksistä. Finaalin taso olisi ollut Armantolle tämän alkukilpailutsuoritusten perusteella aivan liian kova.
Amerikansuomalainen Armanto päätti loppuvuodesta 2018 edustaa Tokion olympialaisissa Suomea. Hänet julistettiin Suomessa heti Tokion kisojen mitalitoivoksi ilman sen syvällisempiä analyysejä.
Yhdysvaltain olympiajoukkueeseen Armanto ei olisi välttämättä mahtunutkaan. Yhdysvaltain kilpailijoista Bryce Wettstein pääsi parkissa ainoana finaaliin oltuaan tuloksissa viides, mutta muutkin kaksi Yhdysvaltain kilpailijaa menestyivät alkukilpailussa Armantoa paremmin.
Japani on ollut Tokion skeittikisojen ykkönen. Street-kilpailuissa eli katukilpailuissa naisten kisan voitti Momiji Nishiya ja miesten kisan Yuto Horigome. Tokiossa kilpaillaan vielä torstaina miesten parkissa.
Teksti: Otto Palojärvi, Tokio

































