Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan aktiivipelaaja on ensimmäisen kerran tullut kaapista ulos. Las Vegas Raidersin puolustuksen linjamies Carl Nassib teki NFL-historiaa ilmoittamalla olevansa homoseksuaali.

– Haluaisin vain pikaisesti kertoa, että olen ”gay”. Minulla on ollut tarkoitus tehdä tämä jo jonkin aikaa, mutta nyt lopulta tuntuu hyvältä saada tämä harteiltani. Minulla todella on paras elämä, paras perhe, ystävät ja työ, mitä jätkä voi pyytää, Nassib kirjoitti Instagramissa.

Nassib on pelannut NFL:ssä viisi vuotta. Hän on edustanut Las Vegasin lisäksi Cleveland Brownsia ja Tampa Bay Buccaneersia.

– Olen aika yksityinen henkilö, joten toivon teidän tietävän, että en tee tätä saadakseni huomiota. Olen vain sitä mieltä, että edustaminen ja näkyvyys ovat todella tärkeitä. Minä toivon, että jonain päivänä tällaiset videot ja koko kaapista ulos tuleminen eivät ole tarpeellisia, Nassib jatkoi.

NFL:n komissaari Roger Goodall kiirehti kiittelemään Nassibin tekoa.

– NFL-perhe on ylpeä Carlista, kun hän rohkeasti jakoi totuutensa tänään. Edustamisella on merkitystä. Me jaamme hänen toiveensa, että jonain päivänä pian tällaisilla lausunnoilla ei enää ole uutisarvoa, kun marssimme kohti LGBTQ+ -yhteisön täyttä tasa-arvoa, Goodell kirjoitti tiedotteessaan.

https://twitter.com/Seahawks/status/1407127495099355173

LUE MYÖS: Näkökulma: Leijonien tuolileikki jatkuu Tshekin EHT-turnauksessa (LeijonaUutiset.fi)