Helsingissä käytiin viikonloppuna Beach volleyn SM-osakilpailu. Tutut nimet tuikkivat kirkkaimpina tähtinä.

Metsäkoivun sisarukset Tuuli ja Katja onnistuivat tällä kaudella ensimmäistä kertaa pelaamaan tiensä finaaliin, jossa kaksikko pääsi hyvin lähelle jopa voittoa. Vilhelmiina Prihti/ Aliisa Vuorinen kärsi pienistä käynnistymisvaikeuksista finaaliottelussa, mutta onnistui lopulta kääntämään pelin voitoksi 23-21, 21-15.

– Oli hieman vaikeuksia lähteä tähän peliin. Helpottuneet fiilikset näin jälkikäteen. Kesti hieman lämmetä pelaamiseen, kommentoi Vuorinen Lentopalloliiton tiedotteessa.Naisten toinen välierä, jossa olisivat kohdanneet Prihti /Vuorinen ja Anniina Muukka / Anniina Parkkinen jätettiin pelaamat pienen loukkaantumisen takia. Näin Muukka/ Parkkinen -kaksikko halusivat varmistaa pelikunnon Tampereen finaaleihin.

Miehissä päivä eteni hyvinkin tuttuun tyyliin. Jyrki Nurminen/ Santeri Siren -kaksikolle ei löytynyt voittajaa, vaikka helpolla välierässä pari ei päässytkään. Pyry Topio ja Harri Suonikko onnistuivat haastamaan Nurmisen ja Sirenin ja venyttivät ottelun lopulta jännittävästi kolmanteen erään.

Finaalissa Nurmiselle ja Sirenille riitti perusvarma kaksi erää Teppo Pulkkinen/ Tapio Piippo -kaksikkoa vastaan 21-8, 21-9.

– Syöttö sujui hyvin finaalissa, toisin kuin vastustajalla, kommentoi Siren napakasti finaalia.Ennen Tamperetta parin tie vie Kuopioon kutsuturnaukseen, josta otetaan viimeiset treenit vielä ennen kauden huipentavaa finaalia.

Miesten sunnuntain tulokset
Puolivälierät

Suonikko / Topio – Määttänen/Kattelus 21-17, 21-17
Pulkkinen/ Piippo – Vetriö/ Topio 21-14, 12-21, 15-13

Välierät
Nurminen/Siren – Topio/ Suonikko16-21, 21-13, 16-14
Viljamaa/ Viljamaa – Pulkkinen/ Piippo 18-21, 17-21

Finaali
Nurminen / Siren – Pulkkinen / Piippo 21-8, 21-9

Naisten sunnuntain tulokset
Puolivälierät
Mäkitalo/ Hautala – Pirttimäki / Tahvanainen 11-21, 15-21
Suomalainen/ Kumlander – Muukka / Parkkinen 21-14, 15-21, 13-15

Välierät
Metsäkoivu / Metsäkoivu – Pirttimäki / Tahvanainen 23-21, 21-15
Vuorinen / Prihti – Muukka / Parkkinen 21-0, 21-0

Finaali
Vuorinen / Prihti – Metsäkoivu / Metsäkoivu 13-21, 21-18, 17-15

Miesten loppusijoitukset
1 Nurminen / Siren
2 Piippo / Pulkkinen
3 Suonikko / Topio
3 Viljamaa / Viljamaa
5 Kattelus / Määttänen
5 Topio / Verniö
7 Kouki / Keskitalo
7 Tuomela / Vuorinen
9 Parviainen / Laakso
9 Peltonen / Timonen
9 Iisakkala Vaarala
9 Nyyssönen / Manninen
13 Kattelus / Pozo Hernindez
13 Koponen / Koponen
13 Liukkonen / Ora
13 Vainio / Pulkkinen

Naisten loppusijoitukset
1 Vuorinen / Prihti
2 Metsäkoivu / Metsäkoivu
3 Muukka / Parkkinen
3 Pirttimäki / Tahvanainen
5 Hautala / Mäkitalo
5 Kumlander / Suomalain
en7 Nirhamo / Mämmi
7Jokela / Lundqvist
9 Molari / Kauria-Kojo
9 Laitinen / Mäkinen
9 Lauri / Matalamäki
9 Piesanen / Helminen
13 Pehrsson / Tuohimaa
13 Hänninen / Määttä
13 Vainikka / Väärälä
13 Häkkinen / Heikkinen
13 Vainikka / Väärälä

Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Kuva: Antti Saarimaa

LUE MYÖS: IL:lle ikävää vihjailua Elina Lampelan todellisesta luonteesta (UrheiluAreena.fi)