Yhdistetyn maailmancup on jatkunut myös Lillehammerissa. Lauantaina kilpailuohjelmassa olivat naisten ja miesten kilpailut normaalimäestä. Naiset hiihtivät 5 kilometriä ja miehet 10 kilometriä.

15-vuotias Minja Korhonen oli naisten kilpailun paras suomalainen. Korhonen oli kilpailun 16:s.

– Mäessä oli vähän parempi päivä, vaikka ei se vieläkään ihan parasta ollut. Hiihto kulki myös paremmin kuin eilen, eilinen varmaan toimi vähän avaavana tälle päivälle. Nyt lähdetään kotiin treenaamaan, saadaan mäkiosuudelle lisää rentoutta, pohti Korhonen Hiihtoliiton tiedotteessa.

Alva Thors hiihti sijalle 22 ja Annamaija Oinas oli 30:s. Kilpailun voitti Norjan Gyda Westvold Hansen.

Miesten kilpailussa suomalaisista ladulle starttasi vain Eero Hirvonen. Ilkka Herola jätti päivän hiihto-osuuden varotoimenpiteenä väliin lievien ylähengitystieoireiden vuoksi.

Hirvonen starttasi ladulle sijalta 20, mutta nousi nopeasti mukaan ryhmään, joka taisteli lopulta jopa kolmannesta sijasta. Hirvonen joutui taipumaan parin viimeisen kilometrin aikana.

Lue myös:Krista Pärmäkoskella karmeaa epäonnea – norjalaishiihtäjä pilasi hänen kisansa

– Mäessä OK hyppy ja ihan hyvä lähtöpaikka hiihto-osuudelle. Ei tullut hiihto loppuun asti. En tiedä mikä siinä mätti, ei se niin huonolta tuntunut. Ensimmäiset pari kierrosta meni ihan suunnitelmien mukaan, mutta sitten meni niin yli se ja tuli seinä vastaan. Vähän mysteeri, miten siinä niin katkesi. Nyt jäi tyhjä käteen, kertasi Hirvonen tiedotteessa.

Miesten kilpailun voitti Norjan Jens Lurås Oftebro.

LUE MYÖS: Viivi Lehikoiselle esitettiin karu kysymys – teki nyt muutaman asian selväksi (UrheiluAreena.fi)