
Dani Sordo saatetaan nähdä vielä tämän kauden aikana WRC-luokassa ajamassa kilpaa. Sordon WRC-uran ajateltiin olevan jo ohi.
Sordo ajoi ensimmäisen WRC-kilpailunsa jo vuonna 2003, mutta edellisen kerran hän ajoi täyden kisakalenterin 2017. Sen jälkeen hän on toiminut Hyundailla keikkakuskina ajaen kauden aikana joitain kisoja.
Tänä vuonna 41-vuotias Sordo kilpailee Portugalin kansallista sarjaa Rally2-luokassa. Hyundai tallipomon mukaan se ei kuitenkaan ovea mahdolliselle paluulle MM-sarjaan.
– Ei se sitä tarkoita, mutta yhtä lailla en sano muuta. Askel kerrallaan, askel kerrallaan, Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul avasi espanjalaisen tilannetta Dirtfish-sivustolla.
Sordo nähtiin viimeksi WRC-auton ratissa viime vuonna Akropolis-rallissa. Hän on urallaan ajanut 193 kilpailua, napannut kolme voittoa ja päässyt 58 kertaa palkintopallille.
Abiteboul vihjaa, että rallimäärä saattaa vielä kasvaa tulevaisuudessa.
– Yksi viimeinen, kaksi viimeistä tai ei yhtään viimeistä. Katsotaan ja selvitellään.
– Hän on osa perhettä ja jos on mahdollisuus, niin varmistamme sen, että hänet kutsutaan ensimmäisenä juhliin, Abiteboul totesi.