F1-sarjaan uutena tallina ensi vuonna tuleva Cadillac neuvottelee OE24:n mukaan tulevana viikonvaihteena ajettavan Miamin GP:n yhteydessä 4-5 kuljettajakandidaatin kanssa. Yksi heistä on Valtteri Bottas.

Red Bullilta viime kauden jälkeen potkut saaneen Sergio Perezin pestiä Cadillacilla pidetään jo miltei varmana. Perezin taustajoukot ovat edenneet neuvotteluissa pitkälle ja lisäksi meksikolaiskuljettajalla on tuoda uuteen talliin muhkea sponsoripotti.

Cadillac neuvottelee Miamissa Perezin ja Bottaksen lisäksi ainakin suomalaiskuljettajan entisen Sauber-tallikaverin Zhou Guanyun ja yllätys, yllätys, OE24:n mukaan myös Mick Schumacherin kanssa.

Lähde vihjailee samalla, että Cadillac olisi pyörtämässä aiempaa ja ehdottomana pidettyä päätöstään sen osalta, että tallin toisena kuljettajana tulee ajamaan amerikkalainen ratinvääntäjä.

Tapetilla on ollut ensisijaisesti Colton Hertan nimi. Herta on kertonut kuitenkin viihtyvänsä mainiosti IndyCar-sarjassa ja hänellä ei ole välttämättä kiinnostusta F1-sarjaa kohtaan. Niin, eikä ainakaan vielä riittävästi pisteitä formula ykkösiin vaadittavaan superlisenssiin.

OE24:n näkemyksen mukaan amerikkalaiskuljettajan mahdollinen putoaminen Cadillacin suunnitelmista nostaisi erityisesti Bottaksen osakkeita.

LUE MYÖS: Näkökulma: Karu totuus iskee silmille – suomalaisessa jääkiekossa on rajuja uhkakuvia (KiekkoUutiset.fi)