
Valtteri Bottaksen tallikaverina Sauberilla kaksi edelliskautta ajanut Zhou Guanyu kärkkyy kisapaikkaa kaudeksi 2026. Kiinalaiskuski on optimistinen tulevaisuutensa suhteen.
Zhou jäi Bottaksen tavoin ilman jatkosopimusta Sauberille ja joutuu katselemaan F1-kisoja sivusta tämän kauden ajan. Hän kuitenkin sai paikan Ferrarin varakuskina, jonka roolissa hän tulee olemaan tällä kaudella.
Zhou kyttää erityisesti paikkaa Cadillacilla kaudeksi 2026. Amerikkalaistallin uusi pomo Graeme Lowdon on samalla myös Zhoun manageri.
– Minusta tuntuu, että 2026 voisin ehkä tehdä paluun F1:iiin. Unelmoin paluusta lähtöruutuun, joten kun mahdollisuus on olemassa, olen valmis odottamaan, Zhou paljasti.
Samaan hengenvetoon hän kuitenkin kertoi, ettei aio jäädä odottelemaan uutta mahdollisuutta ikuisiksi ajoiksi.
– En aio odottaa kahta vuotta enempää. Se ei ole takaraja, mutta se on aikamääre, jonka olen asettanut itselleni tällä hetkellä.
– Jos jotain ei tapahdu, menen jonnekin muualle. Rakasta kilvanajoa ja unelmoin voittotaistelusta. Prioriteetti on kuitenkin Formula 1.