MotoGP-legenda Valentino Rossi, 41, julisti viime vuonna näihin aikoihin tavoitteekseen uransa kymmenennen maailmanmestaruuden ja ensimmäisen lapsen hankkimisen.

Kumpikaan niistä ei toteutunut vielä viime vuonna, mutta Rossi ei anna periksi.

Rossi seurustelee nykyään 25-vuotiaan Francesca Sofia Novellon kanssa.

– Onneksi tyttöystäväni on edelleen melko nuori… Mutta minä olen jo 41-vuotias. Ehkä nyt pitäisi pistää toimeksi, Rossi toteaa tutun letkeään tyyliinsä Corrie dello Sport-lehdelle.

Rossin pesti Yamahan MotoGP-luokan tehdastallissa päättyy tähän kauteen. Hänen oli määrä tehdä iso päätös uransa osalta jo näihin aikoihin, mutta suunnitelma muuttui, koska MM-sarjassa ei ole päästy ajamaan vielä ainuttakaan osakilpailua koronaviruspandemia takia.

Rossi on ehtinyt kuitenkin jo tarjoilla ison vihjeen siitä, että hänet nähdään kuninkuusluokassa edelleen myös kaudella 2021. Hän kilpailisi silloin Yamahan Petronas-satelliittitiimissä tehtaan täydellä tuella.

– Olen nelikymppinen, mutta tunnen olevani kuin 20-vuotias.

Rossin suunnitelmat ovat myös selvillä MotoGP-uran jälkeen: rata-autoilu kutsuu.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)