Kun Meksikon MM-rallista on ajettu neljä erikoiskoetta, pitävät suomalaiskuljettajat sijoja kuusi ja seitsemän. Teemu Suninen joutui keskeyttämään lievään ulosajoon päivän avauserikoiskokeella.
Jari-Matti Latvalalla eroa kärkeen päivähuoltoon saavuttaessa on 18,7 sekuntia. Latvala pitää rallin kuudetta sijaa, mutta erot eteen ja taakse ovat vielä pienet, joten kaikki on yhä mahdollista.
– Muutin moottoriohjelmaa vähän aggressiivisemmaksi kolmoselle ja sitten lähti kulkemaan paremmin. En voi olla täysin tyytyväinen tulokseen, ei tämä ole sitä, mitä halusin, mutta täytyy nostaa käsi virheen merkiksi. Ajoin huonosti EK2:n, mutta pitkä kisa on vielä toki edessä, Latvala jutteli.
Esapekka Lappi saapui päivätauolle rallin seitsemäntenä, ja oli vielä Latvalaakin enemmän allapäin. Lappi ei saanut Citroeniaan sellaiseen vauhtiin, jota toivoi.
Lapin ero rallia johtavaan Andreas Mikkelseniin on 22,1 sekuntia.
– Aika huonosti alkoi. Pätkät olivat sikaliukkaita, enkä saanut varsinkaan ekalla niistä mitään tuntumaa. Pari kertaa meni leveäksi, joten otin sen jälkeen varmemmin, ettei vain jää auto sinne. Kunhan nyt olisi perjantain jälkeen hyvällä sijoituksella, sillä lähtöpaikka merkkaa huomenna vielä enemmän kuin tänään, tiedosti Lappi.
Teemu Sunisen auto oli huoltotauon aikana vasta matkalla takaisin kisakaupunki Leoniin. M-Sportin tiimi ei vielä autoa näkemättä osannut arvioida, saadaanko Sunisen auto kuntoon lauantain lenkille.
Teksti: Miika Wuorela






























