Rata-autoilija Veera Virtanen ajoi edellisissä SM-sarjan V1600-luokan Pärnun kilpailulähdöissä kahdesti palkintokorokkeelle ja hänen loistavat otteensa on noteerattu myös kansainvälisesti.
Kilpailun jälkeen Virtaseen oltiin yhdessä Italiasta. Ulkomaille tähyävä Virtanen oli yhteydenotosta todella mielissään.
– Oli innostavaa saada yhteydenotto. Italiasta tosiaan kyselivät kiinnostaisiko lähteä heidän kanssaan ajamaan yksi kilpailu. Se pyyntö tuli niin nopealla varoitusajalla, etten voinut mitenkään lähteä. Tällä viikolla he kysyivät uudestaan testeihin ja yhteen kilpailuun, mutta sekin olisi jo muutama päivä Seinäjoen Vauhtiajojen jälkeen. Ei siis tälläkään kertaa taida valitettavasti onnistua, Virtanen harmitteli.
– Jos jatkossa saadaan aikataulut ja kustannukset sovittua, niin lähden erittäin mielelläni ajamaan myös Suomen ulkopuolelle. Muutoinkin tähtäimeni ensi kaudeksi on ajaa ulkomailla, Virtanen kertoi suunnitelmistaan.
Veera Virtanen kävi Seinäjoen vauhtiajojen alla katsomassa pitkäaikaisen ystävänsä Emma Kimiläisen kilpailua Ruotsissa. Kimiläisen kilpasarja STCC:n yhteydessä ajettava Clio Cup voisi olla Virtasen suunta lähitulevaisuudessa.
– Ruotsissa ajaminen on minulle realistinen vaihtoehto ensi kaudeksi. Muutamia etuja Suomeen nähden on suhteessa edulliset kustannukset sekä suuremmat kilpailumäärät, Virtanen pohdiskeli.
V1600-luokan Seinäjoen Vauhtiajot alkavat aika-ajolla lauantaina 25.7. klo 11.40 ja ensimmäinen kilpailulähtö on lauantai-iltapäivänä klo 14.20. Toisessa lähdössä Virtanen liekehtii sunnuntaina 26.7. klo 14.25.
(Lähde: Veera Virtanen Racing Team)































