Sebastien Loeb saavutti sunnuntaina Walesissa jo uransa kuudennen perättäisen rallin maailmanmestaruutensa. Moottoriurheilussa saavutus on ainutlaatuinen. Michael Schumacher oli aiemmin saavuttanut viisi perättäistä Formula ykkösten maailmanmestaruutta.
Ensimmäisen MM-rallinsa Loeb ajoi Kataloniassa 1999. Vuonna 2002 hän saavutti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa MM-tasolla ajettuaan ykköseksi Saksan rallissa. Loeb oli jo julistettu voittajaksi kauden avauksessa Monte Carlossa, mutta hän menetti voittonsa Tommi Mäkiselle rangaistuksen takia.
Vuonna 2003 Loeb hävisi mestaruuden yhdellä pisteellä Petter Solbergille, joka ratkaisi tittelin edukseen Walesin rallissa. 2004 Loeb oli jo suvereeni mestari dominoituaan kautta alusta loppuun. Mestaruuden hän voitti myös 2005 ja 2006, vaikkajälkimmäisenä vuonna hän kilpaili Citroenilla yksityistallin autolla, kun Citroen piti tehdastallitoiminnassa välivuoden. Citroen teki paluun C4-autolla 2007 ja Loeb voittijälleen mestaruuden. Mestaruutta hän juhli myös 2008 ja 2009. Tänä vuonna hän joutui taistossa erittäin koville, mutta ajoi Walesin rallin voittoon ja päihitti Mikko Hirvosen yhdellä pisteellä.
Loeb on voittanut urallaan kuusi mestaruutta ja 54 kisaa. Kukaan toinen ajaja ei ole pystynyt vastaavaan. Tommi Mäkisellä ja Juha Kankkusella on tilillään neljä mestaruutta. Tosin rallin maailmanmestaruudesta on ajettu vasta vuodesta 1979 lähtien, joten Loebin tuloksia ei voida suoraan verrata 1960- ja 70-luvun tähtien tuloksiin. Kilpailutkin olivat aiemmin erityyppisiä, koska mukana oli pimeällä ajoa sekä huomattavasti pidempiä erikoiskoeita. Näin ollen Loebia ei voida suoraan nimittää kaikkien aikojen parhaaksi ralliautoilijaksi.
35-vuotias Loeb on luopunut F1-haaveistaan ainakin toistaiseksi. Ensi vuonna hän jatkaa uraansa rallin MM-sarjassa.






























