Kimi Räikkönen on avannut sanaista arkkuaan kotisivujensa blogissaan. Mies kirjoittaa pitkät pätkät Jyväskylän rallista. Räikkösen mukaan ensimmäiset MM-pisteet kotikisasta lämmittää mieltä.
– Se oli kolmas Jyskäläni. Tuli yhdeksäs paikka ja ekat MM-pointsit kotikisasta. Viikonloppu oli ihan ok, mutta taas kerran kävi selväksi, että on se vaikee ralli. Yksi kaikkein vaikemmista ihan oikeesti, Räikkönen kirjoittaa.
– Nyt on tehty viisi rallia tänä vuonna ja päästy joka kerta maaliin ja pisteille. Siitä on hyvät fiilarit, kun tuntee, että jokainen kisa on mennyt paremmin kuin viime vuonna, ”Jäämies” jatkaa.
Seuraavaksi rallikaraavaani suuntaa asvaltille, kun Saksassa ajetaan kilpaa ensi viikolla. Räikkönen luottaa Citroenin toimivan hyvin myös kovalla pinnalla.
– Nyt sitten mennään soralta asvaltille. Testataan pari päivää Saksassa ja ollaan sitten valmiimpia Saksan ralliin parin viikon päästä. Yhtään ei oo vielä tällä autolla asvaltilla ajettu. Testissä sen sitten näkee, miten se menee, mutta nää Citroenit on yleensä ollut hyviä asvaltilla, Kimi kirjoittaa.































