Williams, yksi formula ykkösten vanhimmista ja menestyneimmistä talleista, saa ensi vuonna uuden nimen.

Talli on vahvistanut, että se vaihtaa nimeään ensi vuoden tammikuussa, ennen vuoden 2026 F1-kautta.

Grovessa, Englannissa, toimiva Williams on ollut mukana sarjassa 1970-luvun lopulta lähtien. Frank Williamsin perustama talli on toiminut eri muodoissa, mutta Williamsin nimi on säilynyt sen tunnuksena koko ajan.

Lähes 50 vuoden aikana talli on voittanut yhdeksän valmistajien mestaruutta, seitsemän kuljettajien mestaruutta ja 114 F1-osakilpailua.

Vuodesta 2014 Williams on tunnettu nimellä Williams Racing, mutta vuonna 2026 se ottaa käyttöön nimen Williams F1 Team. Atlassian jatkaa tallin nimikumppanina.

Williams ottaa samalla käyttöön uuden logon, joka on saanut innoituksensa Frank Williamsin suunnittelemasta Forward W -symbolista. Symboli nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1977, ja se koristi kaikkia tallin mestaruusautoja.

– Olen ylpeä siitä, että ensi vuodesta lähtien meidät tunnetaan nimellä Atlassian Williams F1 Team ja että autoissamme on logo, joka on saanut vaikutteensa perustajaltamme Sir Frank Williamsilta ja heijastaa syvästi vuosikymmenten menestystämme, tallipäällikkö James Vowles sanoi.

– Tiiminä meitä inspiroi menneisyys, mutta olemme innostuneita tulevaisuudesta ja sitoutuneita kirjoittamaan uuden, mestaruuteen yltävän luvun Williamsin historiassa. Tämä uudistettu identiteetti kuvastaa sitä, keitä olemme, minne olemme matkalla ja tuo mestaruusperintömme takaisin uuden F1-yleisön tietoisuuteen – sellaisen, joka ei ollut mukana silloin, kun olimme huipulla, Vowles jatkoi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Sami Kapasen kausisuunnitelmalla pyyhittiin takamusta Lahdessa (KiekkoUutiset.fi)