Mercedeksen viime kausi oli neljästä voitosta huolimatta melkoista vuoristorataa F1-sarjassa. Mercedes huimisteli välillä aallon harjalla pudotakseen jo seuraavana kisaviikonvaihteena miltei pohjamutiin.

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff myöntää, että he eivät tule pääsemään maaliskuussa alkavalla kaudella eroon auton suorituskyvyn vaihteluista.

Mercedeksen viime vuoden suurin ongelma oli auton käyttäytyminen lämpimissä olosuhteissa. Mersulla oli silloin suuria ongelmia renkaiden ja sen myötä kilpurin balanssin kanssa.

– Oli ratoja, joissa automme oli hyvä ja ratoja, joissa automme ei ollut hyvä. Tänä vuonna tärkeintä on olla hyvällä puolella niin usein kuin mahdollista.

– Toivon, että osaamme tehdä tästä oikeat johtopäätökset talven aikana. Emme pääse kuitenkaan täysin eroon näistä vaihteluista. Tulemme näkemään sen myös muiden tiimien osalta, Wolff jatkaa Auto Motor und Sportille.

Mercedeksen tämän kauden kuljettajina ajavat George Russell ja Ferrarille siirtyneen Lewis Hamiltonin paikalle vielä kääntämättömänä korttina tullut Kimi Antonelli.

Valtteri Bottaksella on testi- ja varakuljettajana iso rooli monessakin mielessä. Wolff on vahvistanut, että Bottas, 35, tulee toimimaan myös Antonellin, 18, valmentajana ja mentorina.

LUE MYÖS: Haastattelu: Huuhkaja-legenda Tim Sparv haastaa sometähtiä vilisevän FC Gillan – ”Eivät voi tulla takki auki” (Kymppipaikka.fi)