
F1-maailmanmestari Max Verstappen on listannut kaikkien aikojen parhaita F1-kuljettajia.
Hollantilaisen lista ei sisällä suuria yllätyksiä, mutta yllättävä nimi listalta kuitenkin löytyy.
– Sanoisin Michael Schumacher, Ayrton Senna, Fernando Alonso, Lewis Hamilton sekä Juan Manuel Fangio. Varsin tuttuja nimiä siis, Verstappen listasi DAZN:n mukaan.
Fernando Alonson löytyminen listalta on yllätys. Alonso on toki kaksinkertainen mestari, mutta häntä ei yleensä näillä listoilla juurikaan nähdä.
– Luulisin, että hän on ensimmäinen espanjalainen kuljettaja, joka teki tästä lajista suuren maassaan. Hänestä tuli myös maailmanmestari. Minulla on hieman samanlainen tarina Hollannissa, Verstappen totesi.
Alonso debytoi F1-sarjassa jo vuonna 2001 ja 25 vuotta myöhemmin hän kilpailee edelleen.
– Hän rakastaa ajaa kilpaa jopa vielä enemmän kuin minä, sillä hän on vielä tuon ikäisenä täällä. Muistan seuranneeni häntä jo silloin, kun itse ajoin kartingia. Laitoin aina television päälle, koska tiesin, että hän ajaa hyvin, Verstappen ylisti.