Rallin seitsenkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb on myöntänyt, että hänellä olisi helpompaa Citroenin tehdastallissa, jos hänen maanmiehensä Sebastien Ogier ajaisi toisessa tallissa.

Tallin ranskalaiskuljettajien välillä kipinöi maaliskuun alussa Meksikon MM-rallissa, jossa molemmat taistelivat voitosta. Citroen-kuskien välienselvittely päättyi viimeisen kisapäivän aamuna, kun Ogier täräytti ulos. Sen jälkeen Loebillä oli helppo työ korjata voitto.

– Tietenkin silloin olisi helpompaa (jos Ogier ajaisi toisessa tallissa tänä vuonna). Meksikon taistelu olisi ollut täysin normaali kisatapahtuma, meidän pitäisi taistella ilman tallimääräyksiä, taistelisimme toisiamme vastaan ja meidän pitäisi puolustaa omia tallejamme, Loeb luetteli syitä WRC.comissa julkaistulla videolla,jolla Citroen-kuskit haastattelevat toisiaan.

– Nyt olemme samassa tiimissä. Kun olemme molemmat kärkitaistossa, tilanteesta tulee vaikea kaikille, Loeb sanoi.

Talven aikana liikkui huhuja, joiden mukaan rallin MM-sarjaan ensi vuonna tuleva Volkswagen olisi yrittänyt houkutella Loebiä huippupalkalla riveihinsä. Loeb kertoi haastattelussa, että hän ei harkitse lähtemistä Citroenilta.

– Tietenkin se todistaisi jotain (jos voittaisin mestaruuden toisen valmistajan kanssa), mutta tällä hetkellä en halua vaihtaa tallia. Minulla on aina ollut hyvä auto Citroenilla, joten minulla ei ole mitään syytä vaihtaa, Loeb sanoi.

Loeb ja Ogier haastattelevat toisiaan alla olevassa osoitteessa:
http://www.wrc.com/video/browse-all/video-wrc2011-loeb-versus-ogier/?vid=2067

LUE MYÖS: Jere Karalahden ottelut kärsivät inflaation – seuraavaksi mäkihyppyä Valavuorta vastaan? (Atleetti.fi)