
Mercedekseltä Ferrarille siirtynyt Lewis Hamilton oli Melbournessa ajetun F1-avauksen yksi seuratuimmista kuljettajista. Moni koki Hamilton osalta ison pettymyksen.
Hamilton sijoittui aika-ajoissa kahdeksanneksi ja kisassa kymmenenneksi. Odotukset olivat paljon korkeammalla.
F1-asaintuntija Peter Windsorin silmään pisti erityisesti se, että Hamilton ei pystynyt ohittamaan kisan tiimellyksessä Williamsin Alex Albonia, joka sijoittui lopulta loistavasti viidenneksi.
Se tiedetään, että Williamsilla on tälle kaudelle kelpo auto, mutta Ferrarin pitäisi olla silti selkeästikin sitä edellä.
– Oli itse asiassa noloa katsoa, että Alex Albon päihittää Williamsilla Ferrari-kuljettajan, Windsor sivalsi Hamiltonia YouTube-kanavallaan.
24 GP:tä käsittävä kausi jatkuu ensi viikonvaihteena Kiinassa. Australian voimasuhteiden perusteella varsinkin McLaren sekä Red Bull ovat selkeästi edellä Ferraria – kenties myös Mercedes.
– Ei hyvältä näytä, Windsor kuittaa Ferrarin alkukauden tilanteen.
Ferrarilla on koossa avauskisan jälkeen viisi MM-pistettä. Niin, kuka olisi uskonut, että viime kauden surkein talli Sauber on sen edellä yhden pisteen turvin?