Jari-Matti Latvala kiiti Volkswagenillaan Ranskan MM-rallin voittoon. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Latvala yltää ykköstilaan asfalttikisassa.

– Mahtava ja tärkeä voitto meille. Vuosia olen yrittänyt voittaaasfalttirallin. Saksassa olin jo lähellä, mutta epäonnistuin. Nyt olennäyttänyt, että opin virheestäni ja olen mennyt eteenpäin.

Latvala halusi muistaa tiimiään voittonsamyötä. Saavutuksellaan mies nousi harvalukuisten kuljettajien joukkoon.Jokaisella pinnalla on suomalaisista MM-sarjassa pystynyt voittamaan aiemminvain Tommi Mäkinen.

– Tällä voitolla haluan kiittää Volkswageniamahtavasta tuesta. Jokainen kuljettaja haaveilee voittavansa soralla, lumellaja asfaltilla, joten nyt olen saavuttanut tällaisenkin tärkeän virstanpylvään.

Pienet mahdollisuudet on yhä kuluvan kaudenmaailmanmestaruuteen.

– MM-taistelu on yhä kovin auki, jotenfaneille on jännitystä tarjolla vielä Kataloniassa ja Walesissa, Latvalalupasi.

Latvalan VW-tallikaveri Sebastien Ogier johtaaMM-sarjaa kerättyään 217 pistettä. Latvala on koonnut 190 pinnaa.

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)