Jari-Matti Latvalalle Puolan MM-ralli on toistaiseksi vain musta aukko menneisyydessä.

Kunmaassa viimeksi ajettiin MM-ralli, sortui Latvala karkeaan ajovirheeseen jakeskeytti viimeisellä erikoiskokeella, aivan tallipäällikkö Malcolm Wilsonin jasatojen katsojien silmien edessä.

Tällä kertaa Latvala eimenneitä muistele. Kisa on hyvä kenraaliharjoitus myös seuraavaksi kalenterissaodottavalle Suomen MM-rallille.

-Ralli koostuu nopeista osuuksista ja lukuisista hypyistä. Tämä on vähän kuinSuomessa. Mutta täällä on paljon vähemmän metsää, joten erikoiskokeet ajetaanpääosin aukeilla alueilla.

– Tienpinta on pehmeä. Minulla on jokin käsitys siitä, mitä on tulossa, koska ajointäällä jo vuonna 2009. Kaikki kuljettajat osaavat kyllä sopeutua nopeastiolosuhteisiin, joten ei tästä helppoa tule.

Kovimman haasteen Latvalasaa tuttuun tapaan tallikaveriltaan Sébastien Ogierilta. Kävi rallissa mitentahansa, elää paikallisyleisö taatusti mukana taistelun tuoksinassa.

– Teimme uudet nuotit kisaan. Erikoiskokeet Liettuanpuolella ovat uusia, joten uusia tekijöitä on myös paljon. Siksivalmistautuminen täytyi tehdä todella huolella. Fanit ovat täällä hullunaralliin, ja nyt kun Robert Kubica on myös mukana, heidän innostuksensa on vainkasvanut.

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)