
McLarenin aika-ajo oli lauantaina lopulta pettymys.
Oscar Piastri päätyi toiseen lähtöruutuun ja Lando Norris oli kolmas. Red Bullin Max Verstappen kiilasi hieman yllättäen paalupaikalle.
Yllätys oli sekin, ettei Norris ollut kovinkaan pettynyt suoritukseensa.
– Tämä oli hyvä aika-ajo-suoritus. Kolmas sija ei ole pettymys, hän väitti.
– Toki olisin halunnut olla ykkönen Silverstonessa, mutta Max teki tänään hyvää työtä, Norris tunnusti.
Norris halusi korostaa sitä, että homma oli taas pienestä kiinni.
– Tänään pienet asiat ratkaisivat – pienet erot, pienet virheet saattoivat merkitä voittoa tai tappiota. Sääolosuhteet ja sade tekivät ajamisesta haastavaa, mutta uskon, että huomisesta tulee hauska päivä, Norris sanoi.