Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolffin väitetään tehneen lopullisen päätöksensä Ferrarille tämän kauden jälkeen lähtevän Lewis Hamiltonin, 39, korvaajasta.

Brittiläinen moottoriurheilutoimittaja- ja juontaja Will Buxton väittää samaa kuin saksalaismedia: kyseinen kuljettaja on vasta 17-vuotias italialainen superlupaus Andrea Kimi Antonelli.

Wolffin ykkösvaihto oli Max Verstappen, joka on kuitenkin jäämässä Red Bullille. Hamiltonin syrjäyttämäksi joutuva Carlos Sainz on puolestaan menossa Audille.

Buxtonin mukaan Wolff ei todellakaan halua tehdä Antonellin kanssa samaan virhettä, minkä Mercedes teki vuonna 2016 Verstappenin osalta.

Mercedeksellä oli silloin mahdollisuus pestata Verstappen. Mersu ei kuitenkaan käyttänyt tilaisuuttaan hyväkseen ja Red Bull poimi hiomattoman timantin siipiensä suojiin.

– Wolff haluaa Antonellin. Epäonnistuminen Verstappenin kanssa ärsyttää edelleen Wolffia. Hän on yhä v**********t siitä, että hän hukkasi tilaisuuden Maxin osalta vuonna 2014, Buxton kertoo The Red Flags-podcastissa.

Antonelli kilpailee tällä kaudella F2-sarjassa. Antonelli pääsi testaamaan tiistaina ensimmäistä kertaa Mercedeksen F1-autoa. Kyse oli vuoden 2021 W12-autosta.

Lue myös:Nyt se on lähellä – ”Italian Kimi” on saamassa huippupaikan F1-sarjassa

LUE MYÖS: Toyota-pomo avasi oven: Janni Hussille huippupaikka MM-sarjassa? (RalliF1.fi)