F1-tulokas Kimi Antonelli on aloittamassa ensimmäisen kautensa formula ykkösissä ja Mercedes-tallissa.

F1-kuskit saavat nykyään valita kilpailunumeronsa itse ja nyt myös Antonelli on tehnyt oman valintansa.

Hän kilpailee ensi kaudella numerolla 12. Se on kunnianosoitus hänen idolilleen Ayrton Sennalle, joka kilpaili kyseisellä numerolla Lotus-tallissa vuosina 1985-1987.

Senna voitti myös uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden numerolla 12 McLarenilla vuonna 1988. Senna menehtyi Imolan GP:ssä vuoden 1994 vappuna, mutta hänen legendansa elää edelleen.

– Se johtuu Ayrtonista. Mutta se on myös numero, jota käytin ensimmäistä kertaa formulasarjoissa, Antonelli kertoi.

– Siitä lähtien, kun aloitin F4:ssä, käytin heti numeroa 12, ja se toimi todella hyvin. Toivottavasti sama jatkuu myös F1:ssä, Antonelli jatkoi.

Antonelli paljasti myös, että numerolla 12 on hänelle vielä kolmaskin merkitys.

– Olin myös 12-vuotias, kun liityin Mercedeksen junioriohjelmaan, joten sekin vaikutti asiaan.

Uusi F1-kausi alkaa maaliskuussa Australiasta Albert Parkin radalta. Antonelli korvaa Mercedeksellä Ferrarille siirtyneen Lewis Hamiltonin. Tallin toisena kuljettajana jatkaa George Russell.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Näkökulma: Mikko Rantaselle tyly herätys (KiekkoUutiset.fi)