Kalle Rovanperä kilpailee ensi vuonna Japanin Super Formula -sarjassa.
Rovanperä hyppää samalla altaan syvään päähän oikein kunnon pommilla, sillä formulat vaativat aivan erilaisia fyysisiä ominaisuuksia kuin ralliautoilu.
Varsinkin niskalihakset joutuvat formuloissa täysin erilaiset rasituksen kohteeksi kuin rallissa. Tämä tarkoittaa pitkiä päiviä kuntosalilla.
Yhtälössä on vain yksi iso ongelma. Suomalaiselta uhkaa nimittäin loppua nyt aika kesken.
– Ajaminen kehittyy ajan kanssa, en näe siinä isoa ongelmaa. Mutta ralliviikot ja testit vievät paljon aikaa, joten en ehdi paljoa treenata. Vuoden alku tulee olemaan vaikea, Rovanperä myönsi suoraan Dirtfishille.
– Ensi vuoden aikana aikaa harjoitteluun on enemmän, ja mitä enemmän saa ajoaikaa autossa, sitä parempi. Parasta treeniä on kuitenkin aina istua autossa ja ajaa, Rovanperä jatkoi.
Rovanperä antaa fyysisten ominaisuuksien lisäksi tuntuvasti tasoitusta muille myös siinä, ettei hänellä ole kokemusta radoista, millä Japanin sarjaa ajetaan. Eikä hänellä ole myöskään kartingkokemusta.
– Muut ovat käyneet läpi pienemmät formulasarjat ja vahvistuneet koko ajan, joten suoraan hyppääminen ei ole helppoa – mutta se on ihan ok, Rovanperä totesi.






























