Video: Sportivo TV

Carlos Sainzin kilpailu Monacossa päättyi Nico Hülkenbergin kanssa ajettuun kolariin. Williams-kuski ei säästellyt sanojaan arvostellessaan saksalaista.

Sainz oli matkalla pistesijoille kilpailun loppuvaiheessa, mutta kaikki muuttui uusintalähdössä, kun Hülkenberg yritti rohkeaa ohitusta. Audi-kuskin auto osui Sainziin, joka joutui keskeyttämään.

Hülkenberg sai tilanteesta kymmenen sekunnin aikarangaistuksen, mutta kokenut saksalainen ei hyväksynyt tuomiota.

– En tietenkään pidä sitä ansaittuna. Esteban Ocon liikkui hieman edessäni ja jouduin välttämään osumaa. Päädyin aivan sisälinjalle, ja sen jälkeen yhteentörmäys oli käytännössä väistämätön, Hülkenberg perusteli.

Sainzin näkemys tilanteesta oli täysin toinen. Espanjalaisen mukaan kilpailu oli hallinnassa aina uusintalähtöön asti, kunnes kilpailijat alkoivat ottaa hänen mielestään tarpeettomia riskejä.

– Ihmiset päättivät ottaa typeriä riskejä ja kilpailuni päättyi siihen. Kuudennen mutkan kaltaisessa paikassa tiedämme kaikki, että autoletka pakkautuu kasaan. Jotkut yrittävät siellä unelmaohituksia, ja tällä kertaa minä olin uhri, Sainz sanoi.

Williams-kuljettajan mukaan törmäys heitti hukkaan sekä tallin työn että tärkeät MM-pisteet.

– On todella turhauttavaa heittää koko viikonlopun työ ja pisteet roskakoriin tällaisen vuoksi.