Kansainvälinen autoliitto FIA on ottanut kantaa Miamin GP:n ympärillä pyöriviin säähuoliin ja vakuuttaa tilanteen olevan hallinnassa, vaikka ukkosmyrskyt uhkaavat sunnuntain kilpailua.

Viikonlopun alku näyttää vielä suotuisalta, sillä perjantaille ja lauantaille ennustetaan aurinkoista ja kuumaa säätä. Kilpailupäivänä tilanne voi kuitenkin muuttua, kun ennusteissa on voimakkaita ukkoskuuroja juuri kisastartin aikoihin.

Tilannetta mutkistaa Yhdysvaltain lainsäädäntö, jonka mukaan suuret ulkoilmatapahtumat on keskeytettävä ukkosmyrskyn uhatessa salamoiden aiheuttaman vaaran vuoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yleisö voidaan joutua evakuoimaan – ja samalla myös kilpailutoiminta pysäytetään.

F1:ssä keskeinen turvallisuustekijä on lääkintähelikopteri, jonka on pystyttävä operoimaan koko tapahtuman ajan. Ukkosolosuhteissa helikopterin käyttö ei ole mahdollista, mikä estää ajamisen radalla.

FIA ei kuitenkaan pidä tilannetta kriittisenä.

– Seuraamme sääennustetta tarkasti koko viikonlopun ajan. Kohtasimme vastaavan tilanteen Miamissa viime vuonna, ja meillä on valmiina varasuunnitelma, joka otetaan käyttöön tarvittaessa häiriöiden minimoimiseksi, FIA:n edustaja kommentoi RacingNews365:lle.

Tietojen mukaan FIA uskoo tällä hetkellä, että kilpailu voidaan ajaa suunnitellusti. Tarvittaessa järjestäjillä on kuitenkin mahdollisuus muuttaa aikataulua – esimerkiksi siirtää lähtöaikaa, kuten nähtiin Brasilian GP:ssä vuonna 2024.

Vaikka sää tuo epävarmuutta, lähtökohta on selvä: kilpailu pyritään viemään läpi turvallisesti ja mahdollisimman häiriöttä.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)