Esapekka Lapin ja Enni Mälkösen kilpailu Imatran SM-rallissa päättyi rajuun ulosajoon jo aivan rallin alkuvaiheessa lauantaina.
Lappi lähti kesäkauden ensimmäiseen sorakisaan yhtenä kilpailun suurena suosikkina, ja suomalaiskaksikko aloittikin vahvasti ajamalla pohja-ajan rallin avanneelle erikoiskokeelle.
Kilpailu sai kuitenkin dramaattisen käänteen heti seuraavan pikataipaleen alussa.
Toista erikoiskoetta oli ajettu vasta noin 800 metriä, kun Lappi tuli nypyn yli liian kovalla vauhdilla. Auto ajautui ulos ajolinjalta ja syöksyi metsän puolelle.
Skoda Fabia Rally2 osui rajusti puihin ja pyöri tilanteen jälkeen useita kertoja katon kautta ympäri. Auto kärsi ulosajossa merkittäviä vaurioita.
Rajusta tilanteesta huolimatta sekä Lappi että kartanlukija Enni Mälkönen selvisivät ulosajosta ilman vammoja, mikä oli tietysti tärkeintä.
– En osannut olettaa enkä ennakoida, että auto keventää nypyllä noin paljon, Lappi kommentoi sosiaalisessa mediassa.
– Linja oli väärä ja autohan ei ilmassa käänny. Ei ollut mahdollisuuksia korjata. Pääasia, että me olemme kunnossa!, Lappi jatkoi.

































