Cadillacin tallipäällikkö Graeme Lowdon on tehnyt Valtteri Bottaksen ja muiden kuljettajakandidaattien osalta asioita selväksi ennen tulevana viikonvaihteena Silverstonessa ajettavaa Britannian GP.tä.

F1-sarjaan ensi vuonna uutena tallina tulevan Cadillacin johtoporrasta on paikalla Silverstonessa. Neuvotteluja käydään, mutta suuria uutisia ei ole vielä luvassa viikonvaihteen aikana.

– Keskustelemme mahdollisten kuljettajiemme kanssa koko ajan, mutta toistaiseksi todellinen painopiste on ollut auton rakentamisessa. Emme ilmoita mitään vielä Silverstonessa, mutta pysykää kuulolla, Lowdon viittaa kuljettajakuvioihin.

Cadillacilla on mistä valita, sillä uuteen talliin on kova tunku.

– Kaikki haluavat ajaa Cadillacilla, Lowdon heitti hymyssäsuin.

– On Formula 2:sta tulevia nuorempia kuljettajia ja kokeneempia kuljettajia, joilla on paljon Formula 1-kokemusta, Lowdon jatkoi.

Bottas on ollut tällä viikolla siirtomarkkinoiden yksi kuumimmista nimistä. The Race-lehti uutisoi maanantaina, että Flavio Briatoren johtama Alpine haluaisi Bottaksen kesken kauden toiseksi kuljettajakseen Franco Colapinton tilalle.

Mercedeksen testi- ja varakuljettajana työskentelevälle Bottakselle olisi tiettävästi tarjolla töitä myös ensi kaudeksi Alpinella. Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff on vahvistanut, että he eivät estä siirtoa, jos Bottaksella tarjotaan kisakuskin töitä toisesta tallista.

LUE MYÖS: Näkökulma: Näistä valitaan Leijonat olympialaisiin (KiekkoUutiset.fi)