VPS:n Peter Godly Michael on noussut kohinalla Veikkausliigan maalipörssissä samalla, kun joukkue on voittanut kymmenen peräkkäistä otteluaan. Michael on tehnyt putken aikana kahdeksan maalia, kun edeltäneissä 12 ottelussa hän osui kerran.
VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela toivooVeikkausliiga-podcastissaMichaelin olevan tasollaan.
Michael on tehnyt putken aikana kahdeksan maalia, kun edeltäneissä 12 ottelussa hän osui kerran.- Haluan enemmänkin uskoa, että tämä on hänen tasonsa. Ehkä enemmän voitaisiin miettiä, että miksi silloin alkukaudella hän ei osunut yhtään mistään. Paikkoja kuitenkin oli. Tuo menee kuitenkin aika lailla käsi kädessä joukkueen kanssa. Toki se vaatii, että joku alkaa niitä maaleja tekemään ja Peteriltä niitä on koko ajan odotettu.
– Mielestä hän pelasi jo alusta lähtien todella hyvin, todella hyvällä tasolla. Hän oli meille tosi tärkeä pelaaja, mutta niitä maaleja ei vaan tullut, vaikka hän pääsi paikoille. Mutta se kertoi kuitenkin aika paljon, että hänellä oli niitä paikkoja. Ja miten muuten hän vaikutti meidän peliin, niin oli tosi iso rooli siinä pelaamisessa. Olin siitä superiloinen, että hän rupesi osumaan ja tekemään niitä maaleja. Ei se sitä tarkoita, että hänen joka pelissä täytyisi tehdä niitä maaleja, mutta ihan kiva, että on tehnyt tuolla tahdilla. Kyllä me hänen maaleillaan ollaan tässä porskutettu, Nuorela jatkaa.
Nuorela kehuu pelaajansa halua kehittyä.
– Ei ole valittamista. Kaveri, joka haluaa oppia ja haluaa varmasti urallaan eteenpäin. Tietää, että on potentiaalia ja näkee varmasti Suomen sellaisena ponnahduslautana omalle urallensa. Jos täällä onnistuu, niin täältä voi päästä eteenpäin. Kun katsoo noita ominaisuuksia, niin ei ole varmasti saanut uraltaan vielä sitä, mitä on odottanut ja mitä mahdollisuuksia on ollut. Se on varmasti monen asian summa, että miksi homma ei ole sillain toiminut, mutta katsotaan nyt. On kyllä oikein miellyttävä kaveri valmentaa, hän sanoo.
Michael pyrkii maalisarakkeeseen seuraavaksi KuPS:n vieraana. Kohtaaminen on sunnuntaina Ruudun studio-ottelu. Veikkausliiga-podcast on puolestaan kuunneltavissaSuplasta.
Lue myös:Jalkapallotähti kärähti dopingista omaa hölmöyttään – tämä olisi pelastanut

































