Viime kauden Yhdysvaltojen yliopistosarjassa viettänyt Saku Heiskanen liittyy jalkapallon Veikkausliigaan nousseen Gnistanin vahvuuteen yksivuotisella sopimuksella.

Kirkkonummella Masalan Kisassa jalkapallouransa aloittanut Heiskanen debytoi Veikkausliigassa kaudella 2022 Hongan joukkueessa. Debyyttikausi toi loukkaantumisista kärsineelle pelimiehelle lopulta 10 pelattua ottelua pääsarjatasolla.

Viime kaudeksi Heiskanen siirtyi pelaamaan ja opiskelemaan Yhdysvaltoihin, University of Central Floridaan. Keskikentän hyökkäävissä rooleissa parhaiten viihtyvä Heiskanen liittyy Gnistanin miehistöön uusien kokemusten avartamana odottavaisin mielin.

– Tulen Gnistaniin odottavaisin ja kunnianhimoisin mielin. On hienoa olla osa seurahistorian ensimmäistä liigakautta. Amerikassa olo opetti paljon eri elämän osa-alueilta. Se avarsi näkemystä maailmasta ja toi itselle arvokasta kokemusta ulkomailla asumisesta ja pelaamisesta. Pelit kulkivat siellä hyvin sekä yksilönä että joukkueena, Heiskanen kommentoi Gnistanin verkkosivuilla.

Päävalmentaja Jussi Leppälahti uskoo Heiskasen läpimurtoon liigapelaajaksi.

– Saku on todella taitava jalkapalloilija. Läpimurto liigassa on vielä tekemättä, mutta hän tulee tekemään sen Oulunkylässä. Hienoa saada Saku Ogeliin!

Lähde: Gnistan

Lue myös:Sopimus revitty – tähtipelaaja lähtee Saudi-Arabiasta

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)