Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava Valkeakosken FC Haka tiedottaa tehneensä pelaajasopimuksen keskikenttäpelaaja Juho Kilon kanssa. Sopimus on yksivuotinen.
Kilo oli viime vuonna kesästä saakka vailla seuraa. Hänen sopimuksensa saksalaisen Hamburger SV:n kakkosjoukkueen kanssa päättyi silloin.
Kilo saapui FC Hakan testeihin tammikuussa.
– Välittömästi muutaman treenin jälkeen sain hyvät vibat kaikista seuran sisällä. Treeneissä on ollut hyvä ja yhtenäinen meininki. Asioita tehdään yhteisen hyvän ja menestyksen eteen, hän kertoo Hakan tiedotteessa.
Ja sopimus saatiin aikaiseksi nopeassa tahdissa
– Sopimusasioissa päästiin heti tosi vaivattomasti ja nopeasti yhteisymmärrykseen. Sen vuoksi kasvoi fiilis siitä että Haka on hyvä valinta. Tottakai myös uniikki stadion ja seuran rikas historia vetivät puoleensa.
Hampurissa Kilolla ei ollut helppo jaks. Nyt hän odottaa parempaa jaksoa uralleen.
– Henkilökohtaisesti hyvin vaikean ajanjakson jälkeen koin, että pystyn täällä saada peli-ilon ja hymyn takaisin. Tuntuu myös jo lyhyellä otannalla siltä, että myös muut ovat aidosti iloisia ja ovat ottaneet minut hyvin vastaan.
– Odotan, että pääsen kauden aikana nostamaan pokaalia! Aion joka viikko antaa 100% itsestäni kentällä ja uskon voivani auttaa Hakaa menestymään tällä kaudella hyvin.
Juho Kilon sopimuksen myötä FC Hakalla on kaikkiaan 19 pelaajasopimusta kaudelle 2024:
Niklas Friberg, Tuure Siira, Haymenn Bah-Traore, Elias Mastokangas, Anton Lepola, Ryan Mahuta, Oiva Laaksonen, Maissa Fall, Eemeli Mäkelä, Rodrigo Macedo, Nicolas Dantas, Guilherme Morais, Nikolas Talo, Hassan Ndam, Evangelos Patoulidis, Tuukka Törmä, Oliver Heino, Liam Hughes ja Juho Kilo.

































