Brighton on aloittanut Valioliiga-kautensa häkellyttävän vahvasti voittamalla neljä ensimmäisestä viidestä ottelustaan. Joukkueen näkyvimpiin hahmoihin on noussut Pascal Gross, jonka alkukausi on ollut tehojen valossa hurja.
Gross on tehnyt viidessä Valioliigaottelussa kolme maalia ja antanut kolme maalisyöttöä. Hänen otteensa nousivat esiin myös Atleetin Jasso-ohjelmassa, jossa 35-vuotias saksalainen nostettiin alkukauden parhaaksi pelaajaksi.
Lari Silvennoinen perusteli mielipidettään saksalaisen kokonaisvaltaisella tekemisellä.
– Se tekee kaiken niin hyvin. Juuri tuo 3+3, neljä vaarallista maalintekopaikkaa luotu ja 14 avainsyöttöä. Siihen päälle prässin kärki, juoksee siellä ihan hirveät kilometrit. On ollut ihan uskomattoman hyvä.
Silvennoista Grossin nousu suurempaan valokeilaan jopa hieman harmittaa. Hänen mukaansa saksalainen oli pitkään Brightonissa juuri sellainen pelaaja, jonka todellista arvoa harvempi huomasi.
– Mua periaatteessa vähän ärsyttää, koska Gross oli niin pitkään tämmöinen hipsteripelaaja siellä Brightonissa.
Gross kävi välillä Borussia Dortmundissa, mutta palasi Brightoniin ja on nyt noussut Valioliigan alkukauden näkyvimpiin pelaajiin.
– Olisi vaan pysynyt varjoissa. Kun parin vuoden päästä kysyttäisiin, että kuka on sinun mielestä aliarvostetuin pelaaja, sä olisit voinut sanoa Gross. Mutta se valuukin viemäriin kaikki, kun se on vaan liian hyvä.
Patrik Laurell oli kollegansa kanssa samoilla linjoilla. Myös hän nosti Grossin alkukauden ykkösnimeksi.
– Alkukauden paras pelaaja minun mielestä. Ihan hirveät tehot ja kaikissa syöttötilastoissa, kuljetuksissa, kaikessa ihan liigan kärkeä.

































