Veikkausliigan KuPS:n keskikenttäpelaajaUrho Nissilänsopimus loppui heinäkuun lopussa. Mies suuntaa seuraavaksi ulkomaille.
KeskikenttäpelaajaUrho Nissiläpalasi Veikkausliigan Kuopion Palloseuraan juuri ennen kauden alkua ja silloin solmittu neljän kuukauden mittainen pelaajasopimus on tullut päätökseensä.
Tällä kaudella Veikkausliigassa Nissilä kirjasi otteluita tilille 15 kappaletta, joissa Upi onnistui maalinteossa kuusi kertaa ja antoi yhden maaliin johtaneen syötön. Kaiken kaikkiaan Nissilä on pelannut keltamustien paidassa 150 Veikkausliiga ottelua ja tehnyt niissä huimat 33 maalia.
Vuonna 2021 Veikkausliigassa vuoden Veikkausliiga-pelaajaksi nimetty Nissilä jättää joukkueen haikein mielin.
– Oli todella hienoa pukea päälle taas kasvattiseuran värit ja edustaa Kuopion Palloseuraa niin Veikkausliigassa kuin myös eurokentillä. Vähän haikein, mutta hyvillä fiiliksin jätän Kuopion: kausi meni suunnitellusti ja pystyin auttamaan joukkuetta voittamaan pelejä.
– Olen niistä onnistumisista todella iloinen ja samalla olen kiitollinen kaikesta mitä sain seuralta ja kannattajilta, Nissilä kertoo.
27-vuotias KuPS-kasvatti siirtyy ulkomaille kesän siirtoikkunan aikana, mutta seura ei ole vielä tiedossa.
Muulla urallaan Nissilä on ehtinyt pelata niin Belgiassa, Hollannissa kuin Etelä-Koreassakin.
Lue myös:Real Madridin kohuhankinta on vaarassa missata koko kauden

































