Turun Palloseuran keskikenttäpelaaja Kasper Hämäläinen, 37, on päättänyt lopettaa ammattilaisuransa kuluvan jalkapallokauden jälkeen. TPS tiedotti Hämäläisen päätöksestä perjantaina.
– Ajatus uran päättymisestä tähän kauteen lähti liikkeelle jo pari kolme vuotta sitten, ja oikeastaan jo ennen tätä kautta tiesin, että tämä kausi tulee jäämään viimeiseksi. Oli sellainen fiilis, että nyt on oikea aika jättää jalkapallokentät pelaajana taakse, Hämäläinen kertoo.
– Tämä on ollut minulle ikimuistoinen ja tapahtumarikas matka. Olen saanut nähdä paljon ja tuntea paljon eri tunteita. Iso kiitos kaikille, jotka ovat tätä matkaa kanssani kulkeneet. Vielä on muutama matsi jäljellä ja koetan niistä nauttia, Hämäläinen jatkaa.
Hämäläinen debytoi kasvattajaseuransa TPS:n paidassa Veikkausliigassa kaudella 2003. Hänen liigauransa katkesi keväällä 2004 vakavaan loukkaantumiseen, mutta Hämäläinen kuitenkin taisteli tiensä takaisin liigakentille oltuaan sivussa kaksi vuotta.
Hän pelasi kausina 2003-09 yhteensä 97 Veikkausliiga-ottelua TPS-paidassa ja viimeisteli niissä yhdeksän maalia. Hämäläinen voitti TPS:n riveissä kaksi SM-pronssia ennen pitkää uraa ulkomailla.
Hämäläinen siirtyi joulukuussa 2009 Ruotsin pääsarjaan Djurgårdenin joukkueeseen. Hän pelasi kolmen kauden aikana yhteensä 90 Allsvenskan-ottelua. Ruotsista Hämäläisen tie vei seitsemäksi vuodeksi Puolaan. Hän pelasi Puolan pääsarjassa yhteensä 191 ottelua Lech Poznanin ja Legia Varsovan riveissä.
Hämäläinen voitti neljästi Puolan mestaruuden, kahdesti Puolan Cupin sekä kertaalleen Puolan Super Cupin. Legia Varsovan riveissä hän pääsi pelaamaan myös jalkapallon Mestarien liigassa.
Ulkomaiden kentillä Hämäläinen teki kymmenvuotisen uran, pelaten ennen Suomeen paluutaan vielä Tshekin pääsarjassa. ”Kappe” teki komean uran myös Suomen maajoukkueessa. Hän pelasi 63 A-maaottelua ja viimeisteli niissä yhdeksän maajoukkuemaalia.
Takaisin kasvattajaseuraansa TPS:ään Hämäläinen palasi kaudella 2021. Kolmen viimeisen kauden aikana hän on pelannut TPS:n riveissä 64 Ykkösen ottelua ja viimeistellyt niissä 19 maalia. Kuluvalla kaudella Hämäläinen on ollut TPS:n paras maalintekijä yhdeksällä osumallaan.
TPS järjestää Kasper Hämäläisen hienon peliuran kunniaksi jäähyväisottelun. Hämäläisen peliuraa kunnioitetaan Ykkösen yläloppusarjan viimeisessä kotiottelussa, kun TPS kohtaa kotonaan Veritas Stadionilla EIF:n maanantaina 2. lokakuuta klo 18.30.
Lähde: TPS:n tiedote. Kuva: Tiina Pirilä
Lue myös:Lionel Messi teki sen taas – maaginen vapaapotku ratkaisi MM-karsintaottelun
Lue myös:Arsenal on pääsemässä eroon jättiflopistaan – takkiin tulee kymmeniä miljoonia

































