Video: Sportivo TV

MM-kisoihin osallistuvat maat pelasivat viimeisiä harjoitusotteluitaan ennen torstaina alkavia kisoja. Ennakkosuosikkeihin lukeutuvat Espanja ja Ranska esiintyivät edukseen.

Espanjan kokoonpanosta puuttuivat muun muassa Lamine Yamal ja Nico Williams, mutta se ei joukkueen tahtia haitannut. Espanja otti Perusta selvän 3-1-voiton

Ranska puolestaan viimeisteli kisakuntoaan kohtaamalla Pohjois-Irlannin. Michael Olise osoitti miksi hän on yksi kisojen puhutuimmista pelaajista, kun hän iski hattutempun 3-1-voitossa.

Alankomaiden päävalmentaja Ronald Koemanilla riittää päänvaivaa ennen kisoja, vaikka se otti kenraaliharjoituksessaan voiton. Uzbekistanista otettu 2-1-voitto ei ollut kuitenkaan vakuuttava kasvojenpesu edellisessä ottelussa Algerialle koetun 0-1-tappion jälkeen.

Uzbekistaniakin vastaan molemmat maalit tulivat rangaistuspotkuista, jotka Gody Gapko toimitti verkon perukoille.

Muissa otteluissa Kolumbia voitti Jordanian 2-0 Jhon Ariasin kahdella maalilla.