Englannin jalkapalloilussa rävähti jättiuutinen maanantaina, kun Pep Guardiolan kerrottiin jättävän Manchester Cityn tämän kauden jälkeen. Guardiola ei ole tiettävästi iloinen asian tultu ilmi.
Guardiolalla on mahdollisuus jättää Citylle kultaiset jäähyväiset, sillä joukkue taistelee edelleen Valioliigan mestaruudesta. City kohtaa tiistai-iltana Bournemouthin ja voitolla se siirtää Valioliigan ratkaisun päätöskierrokselle.
Brittimedia The Sunin mukaan espanjalaisluotsi raivostui erityisesti siitä, että tieto vuodettiin julkisuuteen juuri ennen tärkeää valioliigaottelua. Lehden mukaan Guardiola kutsui pelaajansa myöhäisillan videopalaveriin ja vahvisti itse päätöksensä jättää seura sunnuntain Aston Villa -ottelun jälkeen.
Saman lähteen mukaan tieto tuli yllätyksenä myös pelaajille, sillä vielä muutamaa päivää aiemmin heille oli kerrottu Guardiolan jatkavan seurassa.
Guardiolan seuraajaksi on huhuttu hänen entistä apuvalmentajaansa Enzo Marescaa, joka sai lähtöpassit Chelsean peräsimestä vuodenvaihteessa.

































