Video: Sportivo TV

Yksi aikakausi tulee päätökseen, kun Pep Guardiola on vahvistanut jättävänsä Manchester Cityn tämän kauden jälkeen. Hän valmensi joukkuetta kymmenen kauden ajan.

Huhut Guardiolan lähdöstä nousivat viikonvaihteessa, mutta espanjalainen itse vältteli asiaa toimittajien piinapenkissä. Hänellä olisi ollut vielä sopimusta jäljellä ensi kaudesta, mutta päätti siirtyä syrjään.

Guardiolan alaisuudessa City voitti kuudesti Valioliigan ja kertaalleen Mestarien liigan. Yhteensä palkintokaappiin kertyi hänen aikanaan 20 pokaalia.

– Älkää kysykö syytä miksi lähden. Minulla ei ole mitään syytä, mutta syvällä sisimmässäni tiedän, että aikani on tullut.

– Mikään ei ole ikuista, jos olisi, pysyisin täällä. Ikuisuus on se tunne, ne ihmiset, muistot ja rakkaus jota minulla on Manchester Cityä kohtaan.

Ennen Cityä Guardiola oli valmentanut menestyksekkäästi myös Barcelonaa ja Bayern Müncheniä.

Hänen korvaajakseen on tulossa Enzo Maresca