Liverpool on ajautunut syvään kriisiin. Lauantai-iltana tilille tuli jälleen todella karu tappio.
Liverpool oli lauantaina aseeton Brentfordin vieraana Lontoossa ja hävisi maalein 2-3.
Liverpoolin ilta lähti heti väärille urille. Dango Ouattara vei isännät johtoon jo viidennellä peliminuutilla.
Kevin Schade muutti ensimmäisen jakson lopulla numeroiksi jo 2-0, mutta Milos Kerkez toi ensimmäisen jakson lisäajalla Liverpoolille toivoa kaventamalla tilanteeksi 1-2.
Kerkezin maali ei kuitenkaan käynnistänyt toivottua kiriä Merseysiden punaisten näkökulmasta, vaan Igor Thiago iski tunnin pelaamisen jälkeen rangaistuspotkusta numeroiksi 3-1.
Paljon kritiikkiä viime aikoina saanut Mohamed Salah kavensi vielä ottelun lopussa lukemiksi 2-3, mutta tämä jäi ottelun viimeiseksi maaliksi.
Liverpool on kärsinyt nyt jo neljä tappiota putkeen Valioliigassa ja samalla hallitseva mestari on vaarassa pudota ulos mestaruustaistelussa jo tässä vaiheessa kautta. Eroa sarjaa johtavaan Arsenaliin on kertynyt jo neljä pistettä.
Arsenal kohtaa sunnuntaina Crystal Palacen ja sen pelin voittamalla Gunners voisi repiä Liverpooliin jo seitsemän pisteen eron.
Pahinta on kuitenkin se, ettei Liverpoolin pelilliselle kipuilulle ei näy loppua. Brentford vei illan ottelussa maaliodottaman ja myös laukaisutilaston nimiinsä.
Brentford nousi puolestaan 13 pisteeseen ja on enää vain kahden pisteen päässä Liverpoolista.
Valioliigan tulokset lauantaina 25.10:
Chelsea-Sunderland 1-2
Newcastle-Fulham 2-1
Manchester United-Brighton 4-2
Brentford-Liverpool 3-2






























