Brassilegenda Neymar sai yllättäen valinnan kisajoukkueeseen, vaikka on kärsinyt viime aikoina loukkaantumisista. Nyt Brasilian kaikkien aikojen maalintekijän kunnosta on saatu lisätietoa.
Neymar loukkasi pohkeensa viime kuussa, ja tutkimuksissa todettiin toisen asteen lihasvamma. Tuolloin hänen arvioitiin olevan sivussa 2–3 viikkoa.
Brasilian jalkapalloliitto kertoi hyökkääjän kuntoutuksen etenevän odotettua suunnitelmallisemmin. Maanantaina tehdyssä uudessa magneettikuvauksessa ei paljastunut takapakkia.
– Tutkimus osoitti hoidon edistyneen hyvin odotusten mukaisesti, Brasilian jalkapalloliitto tiedotti.
34-vuotias Neymar jatkaa nyt kuntoutus- ja fysiikkaharjoitteluohjelmaa maajoukkueen lääkintähenkilöstön valvonnassa.
Tähtihyökkääjä on joutunut jättämään väliin Brasilian MM-kisojen valmistavat harjoitusottelut, joissa joukkue voitti Panaman 6–2 ja Egyptin 2–1. Hänen osallistumisensa MM-avaukseen Marokkoa vastaan 13. kesäkuuta on edelleen epävarmaa, mutta tuoreiden uutisten perusteella mahdollinen.
Neymaria ovat vaivanneet loukkaantumiset viime vuosina. Vakavin niistä sattui lokakuussa 2023, kun hän repi eturistisiteensä ja vaurioitti polvensa kierukkaa Brasilian maaottelussa Uruguayta vastaan.
Vuoden 2025 alussa kasvattajaseuraansa Santosiin palannut Neymar on tehnyt Brasilian maajoukkueessa 79 maalia 128 ottelussa. Hänellä on edessään neljännet MM-kisat.
































