Norsunluurannikolla pelattava jalkapallon Afrikan mestaruusturnaus on edennyt neljännesvälierävaiheeseen.
Alkusarjassa nähtiin yllätyksiä. Jatkosta putosivat turnauksen mestarisuosikkeihin lukeutunut Ghana ja reilu vuosi sitten MM-kisoissa pelannut Tunisia. Mohamed Salahin tähdittämä Egypti selviytyi vain vaivoin jatkoon.
Lauantaista alkaen turnaus jatkuu kerrasta poikki menetelmällä. Päivän ensimmäisessä ottelussa vastakkain ovat Angola ja Namibia. Illalla pelataan huippuottelu Nigeria-Kamerun.
Sunnuntaina vastakkain on kaksi Guineaa. Päiväntasaajan Guinea kohtaa Guinean, jossa jalkapallomenestystä on juhlittu niin antaumuksella, että useampi ihminen on saanut voitonhuumassa surmansa,
Sunnuntain jälkimmäisessä ottelussa Egypti hakee turnauksen avausvoittoaan. Vastaansa se saa Kongon demokraattisen tasavallan.
Maanantain avauspelinä nähdään Kap Verden ja Mauritanian välinen klassikko. Myöhemmässä ottelussa Afrikan mestaruutta puolustava Senegal, joka menestyi myös MM-kisoissa, kohtaa isäntämaa Norsunluurannikon.
Viimeiset neljännesvälieräottelut pelataan tiistaina. Mali kohtaa Burkina Fason ja MM-kisoissa 2022 peräti neljänneksi sijoittunut Marokko pelaa Etelä-Afrikkaa vastaan.
Turnauksen puolivälierät pelataan 2.-3. helmikuuta. Välierät pelataan 7. helmikuuta, pronssiottelu 10. helmikuuta ja loppuottelu 11. helmikuuta.
Lue myös:HJK:n päävalmentaja ei päässyt valmentajakurssille – näin hän kommentoi HS:lle

































