Uutistoimisto Reutersin saaman raportin mukaan Qatarin MM-kisat ovat jäämässä kauas kävijätavoitteistaan. Kahden ensimmäisen viikon aikana Qatariin on matkannut 765 000 vierasta.

Reutersin mukaan Qatariin saapui kisojen ensimmäisen kahden viikon aikana 765 000 vierailijaa. Kisajärjestäjien tavoite ja toive oli houkutella 1,2 miljonaa kisavierasta.

Vaikka kisoja on jäljellä vielä 1,5 viikkoa, niin kävijämäärissä tuskin tullaan näkemään sellaista nousua, että tavoite täyttyisi. 765 000 kisavieraasta yli puolet on jo jättänyt Qatarin. Kisajärjestäjät ennakoivat aiemmin, että kävijämäärät olisivat huipussaan alkulohkovaiheen aikana.

MM-kisojen peleihin on myyty 3,09 miljoonaa lippua. Lipunostajia oli yhteensä 1,33 miljoonaa.

Kisojen 52 ensimmäisessä ottelussa katsojia on ollut yhteensä 2,65 miljoonaa. Qatariin odotetaan edelleen lisää kisaturisteja mukana olevista maista sekä naapurimaista, joiden pääsyä kisoihin Qatar on helpottanut.

Lue myös: FIFA vahvisti järkyttävän uutisen siirtotyöntekijän kuolemasta Qatarissa

Lue myös: Katkeruudesta ei tietoakaan – Cristiano Ronaldo avasi sanaisen arkkunsa: ”Uskomaton päivä Portugalille”

LUE MYÖS: Näkökulma: Kun peliä pidettiin ongelmana – kuningaslaji näytti sokaisevan kauneutensa (FutisUutiset.fi)