
Liverpool oli keskiviikkona yllättävän suurissa vaikeuksissa Valioliigassa, mutta lopulta se nappasi kuitenkin yhden pisteen 2-2-tasapelistä Aston Villaa vastaan.
Mohamed Salah vei ennen puolen tunnin täyttymistä Liverpoolin johtoon, mutta sitten ottelussa nähtiin iso käänne.
Youri Tielemans ja Ollie Watkins tekivät maalin mieheen ensimmäisen jakson loppuun ja siirsivät osumillaan Aston Villan ottelussa jo 2-1-johtoon.
Toisen jakson alussa Liverpoolin toinen supertähti Trent Alexander-Arnold tasoitti ja varmisti näin illasta Redsille yhden pisteen.
Liverpool johtaa edelleen Valioliigaa. Sen ero toisena olevaan Arsenaliin on tukevat kahdeksan pistettä. Aston Villa on sarjassa yhdeksäntenä.