KuPS taistelee yhä tiukasti Veikkausliigan mestaruudesta. Sen kokoonpano on elänyt kauden aikana sen verran, että keskikentällä parhaiten viihtyvä Arttu Heinonen on noussut joukkueen parhaaksi maalintekijäksi viidellä osumallaan.

– Omakin kausi on ollut vähän vuoristorataa tavallaan. Paljon on ehtinyt tässä tapahtua. Tuntui, että preseason kulki ihan hyvin, mutta kun kausi alkoi, niin ei tullut vastuuta. Olin kokoonpanon ulkopuolella ekat pelit. Sitten tuli valmentajanvaihdos ja sen jälkeen on tullut vastuuta,Heinonen ruotii tekemistäänSuplan Veikkausliiga-podcastissa.

– Alkukaudella ”Honsun” (Jani Honkavaara) alaisuudessa, pelasin hyökkääjänä käytännössä aina kun pelasin. Se oli aika vieras paikka itselle. Tuntui ainakin henkilökohtaisesti, että se oli sellaista selviytymistaistelua. En ole ennen ikinä oikein pelannut ja sitten en ole ihan sellainen, hyökkääjänhän niitä maaleja pitäisi tehdä. Harvoin kosket pelissä palloon ja ne kerrat, kun kosket, niin ne pitäisi olla tavallaan maalipaikkoja. En ole tottunut sellaiseen pelaamiseen itse, hän jatkaa.

KuPS:n hyökkääjähankinnat helpottivat Heinosen tekemistä.

– Sitten tuli noi Tete (Yengi) ja Jake (Jervis) joukkueeseen, niin sen jälkeen on saanut pelata omalla paikalla vähän alempana. Sitten on taas nauttinut pelaamisesta. Sen jälkeen on ihan hyvin päässyt maalejakin tekemään. Loppukausi ihan tyytyväinen olen ollut. Pitää vaan samalla lailla jatkaa, hän sanoo.

Maalinsa Heinonen teki hiljattain neljän ottelun ryppäässä.

– Siinä oli hyvä momentum päällä. Tipuin siihen kymppipaikalle ja olen päässyt pelaamaan, niin tuntunut tavallaan treeneistä lähtien helpolta se pelaaminen. Kun siinä on pelannut koko elämän ja treeneissä on kulkenut. Itseluottamus on ollut korkealla ja sitten hyvin on päässyt maalipaikoille ja siitä upposi vielä hyvin sisään, hän kertoo.

KuPS pelaa Veikkausliigassa sunnuntaina SJK:ta vastaan. Ottelu on Ruudun studio-ottelu. Veikkausliiga-podcast on kuunneltavissaSuplassa.

Lue myös:Joko Jose Mourinho saa potkut?

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)