KuPS on pakkovoiton edessä viikonlopun veikkausliigaottelussa SJK:ta vastaan, mikäli se haluaa vielä taistella tämän kauden mestaruudesta. KuPS:n keskikenttäpelaaja Arttu Heinonen fiilisteli mestaruustaistelun hienoutta tuoreessaVeikkausliiga-podcastissa.
– Kyllä se on hienoa ja tarkoittaa, että ollaan tehty kaudella jotain oikein. Että ollaan näin pitkässä vaiheessa kautta tässä tilanteessa tavallaan, hän sanoi.
Täksi kaudeksi KuPS:iin FC Lahdesta palannut Heinonen on huomannut jälleen, miten erilaista on pelata kärkipelejä kuin putoamista vastaan.
– Joo, on nyt vähän kuin yö ja päivä tavallaan. Nyt unelma elää, että voidaan sitä kirkkainta mitalia kohti mennä. Nyt on tärkeää, että voitetaan kaikki pelit, siellä oli tavallaan se, että ei ollut muuta panosta kuin säilyttää se sarjapaikka, hän sanoo.
KuPS:n viimeiset kolme vastustajaa ovat SJK, FC Honka ja HJK. Heinosen mukaan kaikki ottelut ovat täysin voitettavissa.
– Kyllä mä uskon siihen täysin henkilökohtaisesti. En näe syytä, miksi me ei voiteta. Me ollaan jo voitettu kaikki nämä joukkueet, jota meillä on jäljellä, niin kerran tänä vuonna. En näe syytä, miksi me ei pystytä siihen uudestaan. Viime pelistäkin on asioita, joita meidän pitää parantaa. Sanoisin, että pieniä asioita parannetaan pelissä, niin kyllä me tullaan pitkässä juoksussa hallitsemaan niitä ja on hyvät mahdollisuudet voittaa, hän sanoo.
KuPS-SJK nähdään sunnuntaina Ruudun studio-otteluna.
Lue myös:Urheilu ei innosta Oulussa? – Kärpillä ja AC Oululla hämmentävä yleisömäärä

































