HJK:n vaikea alkukausi sai jatkoa lauantaina, kun VPS voitti Klubin maalein 2–1 Veikkausliigan ottelussa Helsingissä.

VPS:n leirissä oltiin ottelun jälkeen tyytyväisiä. Päävalmentaja Jussi Nuorela nosti esiin yhden seikan.

– Ottelu oli meille virstanpylväs, sillä nyt olemme voittaneet jokaisen Veikkausliiga-joukkueen kotona ja vieraissa. Mainitsin jo aiemmin, että meidän on onnistuttava tänään todella hyvin, jos haluamme ottaa pisteitä Helsingistä. HJK on ollut meille vieraissa ikään kuin pieni mörkö, arvioi Nuorela seuran verkkosivuilla.

– Pelasimme todella hyvän ensimmäisen jakson, ja olimme todella aktiivisia molemmissa päissä. Ei ollut vääryys, että johdimme peliä puoliajalla. Toisella jaksolla Klubi otti otteen pelistä hyvän paineen avulla, vaikka emme menneetkään siitä paniikkiin. Klubi ei saanut montaa selkeää maalipaikkaa, ja olemme todella tyytyväisiä suoritukseemme. Saimme toisesta maalistamme lisää virtaa, ja taistelimme loppuun asti. Ansaitsimme voiton tänään, Nuorela arvioi.

HJK:n päävalmentaja Ossi Virta kehui vastustajaa. Hän myönsi, että omakin tekeminen jätti toivomisen varaa.

– VPS puolusti johtoaan todella hyvin. Saatiin lukematon määrä erikoistilanteita, mutta ei oltu niissä riittävän vaarallisia. Peliä ja tuloksia pitää tietysti parantaa, se on päivänselvää, Ossi Virta summasi.

Lue myös:Nyt se on virallista: tässä on SM-liigatähden uusi seura

LUE MYÖS: Huomasi jotain lasissaan – sen jälkeen ei ollut paluuta (FutisUutiset.fi)