Jalkapallon Veikkausliigassa pelattiin maanantaina yksi ottelu. Honka ja Haka päätyivät 1-1-tasapeliin.

Haka meni toisen jakson alussa johtoon, mutta Honka nousi rinnalle aivan ottelun loppuhetkillä rangaistuspotkusta.

Piste oli tietysti arvokas, mutta Hongan päävalmentajaVesa Vasaraoli silti hieman pettynyt.

– Olimme alussa aika pitkään niskan päällä ja sen takia pettynyt lopputulokseen, hän totesi.

– Tehot tulevat vaikeimman kautta ja siinä korostuvat erikoistilanteet molemmissa bokseissa. Haka oli sitten sen verran tehokas, että pystyi tekemään maalin. Onneksi pystyimme lopussa nousemaan ja tulemaan tasoihin. Jäi kuitenkin vähän vajaa fiilis. Joukkue pelaa sinänsä ihan hyvin, muttemme saaneet ihan parastamme irti, Vasara jatkoi.

Honka hallitsi peliä, mutta tehoiksi hallinta ei muuttunut.

– Periaatteessa kaikki on ihan hyvin, mutta tarvitsemme tällaisissa peleissä enemmän uhkaa sinne taakse ja useampia kertoja. Hakalla on kuitenkin se vastaisku- ja erikoistilanneuhka ja pärjäsimme niissä pääasiassa ihan hyvin, Vasara sanoi.

Lähde: Veikkausliigan verkkosivut.

Lue myös: FC Honka nousi dramaattisesti tasapeliin Veikkausliigassa

LUE MYÖS: Näkökulma: Nyt saattoi Sveitsille pamahtaa MM-jackpot (LeijonaUutiset.fi)