Evertonin vahva meno David Moyesin alaisuudessa sai jatkoa, vaikka voitto jäi tällä kertaa saavuttamatta 1-1-tasapelissä Wolvesia vastaan. Aston Villa otti tärkeän pelin.

Valioliigan lauantain ottelut saatiin pelattua päätökseen illan kahdella kamppailulla. Aston Villa haki tärkeän 1-0-vierasvoiton Brentfordista.

Aston Villan voiton myötä taistelu Mestarien liigaan oikeuttavasta neljännestä paikasta käy tiukkana. Manchester City hävisi aiemmin päivällä Nottinghamin vieraana 0-1 ja Brighton otti neljännen peräkkäisen voittonsa kaatamalla Fulhamin 2-1.

Neljäntenä olevan Manchester Cityn takana vaanii nyt peräti viisi joukkuetta kolmen pisteen sisällä ja Aston Villalla on matkaa vain kaksi pistettä.

Evertonin vahva myötätuuli sai jatkoa, vaikka nykyvire huomioon ottaen 1-1-tasapeli Wolvesin vieraana oli lähtökohtaisesti varmasti pieni pettymys. Ottelu oli kuitenkin Evertonille kahdeksas peräkkäinen ilman tappiota.

Moyes nimettiin Evertonin päävalmentajaksi tammikuun puolivälissä ja sen jälkeen joukkue on pelannut Valioliigassa yhdeksän ottelua voittaen niistä neljä ja häviten vain yhden. Skottimanagerin ottaessa pestin haltuunsa Everton oli 19 kierroksen aikana saavuttanut ainoastaan kolme voittoa ja oli pisteen putoamisrajan yläpuolella. Nyt eroa on jo turvalliset 16 pistettä.

Tasapelipiste oli tärkeä myös Wolvesille, joka sai revittyä niin ikään yhden pisteen lisää eroa putoamisviivaan. Sillä on nyt kuuden pisteen tyyny putoamispaikalla oleviin Ipswichiin ja Leicesteriin.

Valioliigan lauantain tulokset:
Nottingham Forest-Manchester City 1-0
Brighton-Fulham 2-1
Crystal Palace-Ipswich 1-0
Liverpool-Southampton 3-1
Brentford-Aston Villa 0-1
Wolves-Everton 1-1

LUE MYÖS: Haastattelu: Konkaripakki Veli-Matti Vittasmäki himoitsee MM-turnaukseen – ”Kyllä sen haluaa kokea uudestaan” (Siniviiva.fi)