Cristiano Ronaldon seura Al-Nassr on kiinnostunut vahvistamaan joukkuettaan Tottenhamin Emerson Royalin riveihinsä. Tottenham on ehtinyt jo kieltäytyä ensimmäisestä tarjouksesta.

Al-Nassr on tehnyt brittilähteiden mukaan Tottenhamille noin 20 miljoonan punnan, eli noin 23 miljoonan euron, tarjouksen, mutta Tottenham hylkäsi sen. Royal on monipuolisuudellaan tärkeä pelaaja Tottenhamille.

Brassipeluria voidaan peluuttaa millä tahansa puolustuksen pelipaikalla ja hän toimiikin usein paikkaajana, mikäli Tottenhamin alakerrassa on poissaoloja. Hän on alun perin oikea puolustaja, mutta on mieltynyt enemmän topparin tontille viime aikoina.

Hän siirtyi Tottenhamiin Barcelonasta vuonna 2020. Tuolloin hän maksoi lontoolaisryhmälle noin 30 miljoonaa euroa.

Yhteensä hän on pelannut Tottenhamissa 95 ottelua. Tällä kaudella hän on juossut kentälle 18 kertaa. Maaleja hän on urallaan tehnyt neljä.

Lue myös: Afrikan mestaruusturnauksessa valtava tragedia – kuusi fania kuoli voittojuhlissa

Lue myös: Potkut saaneelle Jose Mourinholle tarjottiin jo töitä – yhdistetty jo useaan huippupestiin